23.4.2013

Uutta ilmettä

Tänään ollaan taas touhuttu kaikenlaista. Sain aamulla siivottua siivouskomeron ja aloitettua operaatio vaatehuonetta. Sitä tosin vain lakanoiden ja pyyhkeiden osalta, mutta alku se on sekin. Kävimme myös pitkästä aikaa poikien kanssa ystävättäreni luona. Lapset leikki keskenään, me höpötimme kaikenlaista. Ystäväni on innostunut karppaamaan joten lupasin kokeilla tehdä hänelle sopivaa herkkua joskus. Löysinkin karppikirjasta herkullisen näköisen kuningatarhyydykkeen, jota voisi tehdä joskus.

Ja voi että tuli taas samanlainen olo kun aina tulee ystäväni kotona käydessä. He ovat muuttaneet ihanaan omakotitaloon, missä on iso aidattu piha. Oli niin kiva katsella kun muksut leikki ja pystyi turvallisin mielin teetä juomaan ja juoruamaan, kun ei tarvinnut koko ajan kytätä että pysyvätkö pihassa. Kyllä mä niin kovasti tahdon oman talon ja pihan! <3 Ehkäpä joskus, toivotaan...

Kun tulimme kotiin väsäsin paprikakanakastikkeen josta tuli todella herkullista. Sitten katselimme lastenohjelmia. Tai no, Leevi katseli ja Samu pelasi. Minä istutin tänään postissa saapuneet chilin- sekä paprikansiemenet jogurttipurkkeihin, hoidin muut kasvit ja lintusten kodinkin siivosin.  Sitten otettiin välipalaa yhdessä ja kohta Leevi lähtikin isin luokse. Ikävä on jo nyt ,mutta vapun jälkeen sitten näemme taas :) En malttaisi odottaa sinne asti, koska vähän suunniteltiin pieniä vappujuhlia kun ipana tulee takaisin...


Meille tulee pian vihdoin ja viimein uusi televisio. Pääsen heittämään tuon 21" kuvaputkilaatikon mäkeen (kierrätyskeskukseen oikeesti) ja tilalle saadaan litteä nelikakkonen <3 Sitä varten päätin uudistaa olohuoneen ilmettä jotta katselukokemus olisi mukavampi. Isoa näyttöä ei ole kiva (eikä järkeä) tuijottaa puolen metrin päästä.

Siispä tuumasta toimeen. Hetken pohdin ja nyt on jonkinlainen mielikuva päässä, millaista täällä pitäisi olla. Ihan aluksi linnut muuttivat keittiöön. Häkki sopi hyvin pöydän viereen nurkkaan, ihmeteltiin Samun kanssa miksei aikaisemmin tätä olla keksitty. Nyt lintuset saavat enemmän valoakin, joten kaikki voittavat. :) Olohuoneessa pikkupöytä ja pyykkiteline menivät toiselle seinälle lintujen häkin paikalle ja sitten siirsin tietokonepöydän sekä sohvapatjamme. Lopuksi siivosin televisiotason, imuroin ja pesin muutaman koneellisen pyykkiä.


Leffaherkkuja valmisteltu iltaa varten. Luvassa olisi elokuvia ja chillailua kahdestaan Samun kanssa. Nyt täytyy pistäytyä kaupassa hakemassa kylmää limua, sopiva piste tämän päivän siivouksille :)

Hyvää tiistain jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti