Huomaan usein ajattelevani lapsuuttani, etenkin kun katselen Leevin leikkejä ja touhuumista. Vertailen paljon ipanaa ja viisivuotiasta itseäni ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä löytyy. Joskus tekee ihan hyvää ajatella asiaa kunnolla lapsen näkökulmasta ja monesti huomaan olevani ristiriitaisessa tilanteessa. Olevani se "kieltävä" aikuinen. Esimerkiksi: Ollaan alkukeväästä ulkoilemassa, muttei kuravaatteissa. Eteen tulee iso lätäkkö. Mitä minä teen? No tietenkin alan mölistä että varo sitä lätäkköä, älä kastele itseäsi! jne. Jos ipana käy kastelemassa itsensä, no se ei ole sitten hyvä juttu ja sanomista tulee. Mutta hitto, muistelepa miten siistiä ja hauskaa oli löytää joku iso lätäkkö ja mennä hyppimään siihen. :D Paljon tulee pohdittua tämänkaltaisia asioita nyt kun on vanhempi, ja etenkin nyt kun on äiti.
Lasten logiikka on kyllä häikäisevää joskus. Leevi koittaa selittää välillä aivan päättömiä juttuja päästäkseen pois ongelmista. Täytyy antaa respectiä hyvästä yrityksestä. Ja hitto, ihan samanlainenhan minä olin pienenä. Syytin joko pikkusiskoa tai sitten mielikuvitusystävääni Miniä. :D Lapsena sai myös mahtavia ideoita, jotka eivät sitten olleetkaan oikeasti niin mahtavia, kun jälkeenpäin ajatteli.
Toissapäivänä kun siskoni oli meillä yötä, tuli puheeksi kaikenlaisia kommelluksia mitä olemme pentuina tehneet. Ajattelin jakaa tässä yhden niistä, toivottavasti jonkun iloksi ja ainakin itseäni muistuttamaan millaista se lapsena olo olikaan. :)
* * *
Tapaus grillimauste
Olin varmaan viisivuotias kun isäni pyysi minua käymään lähikaupassamme, joka sijaitsi muutamien satojen metrien päässä kotipihastamme. Olimme aloittamassa grillaamista ja minä leikin ulkona naapurin lasten kanssa. Olin sopinut että naapurintyttö tulee meille yökylään ja kaikkea muuta mukavaa. No, isä kertoo tarvitsevansa grillimaustetta. Eikä mitä tahansa maustetta, vaan tiettyä merkkiä. Hän kuvailee minulle maustepurkin ja kirjoittaa nimen paperille ja antaa rahat, muistuttaa ottamaan kuitin mukaan kaupasta. Lähden kävelemään kauppaan, muistan juokseeni jonkun matkaa saadakseni pientä tuulenvirettä kasvoilleni, oli todella kuuma kesäpäivä.
Kaupassa aloin etsimään tätä grillimaustetta. Etsin ja etsin, mutta isin kuvailemaa purkkia ei sattunut silmään. En ole tästä aivan varma, mutta muistaakseni kysyin myyjältä ja hän sanoi ettei sitä ollut. Tai sitten vaan etsin itse ja totesin ettei kyseistä maustetta löydy. No, tein lähtöä kotiin kun silmäni osui pakaste-altaaseen. Menin katselemaan jäätelöitä ja muistan miten kovasti halusin sitä. Sen kummempaa ajattelematta päätin ostaa jäätelön isin antamilla rahoilla.
Lähdin kävelemään kohti kotia. Kävelin hitaasti että ehdin syödä jäätelön rauhassa. Se oli herkullinen mansikkatuutti ja sopi täydellisesti siihen kesähelteeseen. Kun lähestyin pikkuhiljaa kotia, alkoi jännittää ja tajusin että minulla on kuitti, jossa lukee että olen ostanut jäätelön. Aloin hieman panikoida. En saisi ostaa jäätelöä, mutta minun pitäisi viedä ostoksista aina kuitti, mutten nyt voi. Mietin tätä usean minuutin ajan, kunnes sain kuningasidean: heitin kuitin menemään. Silppusin sen vielä pieniksi, ettei minua voida jäljittää tai jotain :D Olin ratkaisuuni tyytyväinen. Sanon vaan etten saanut kuittua, koska en ostanut grillimaustetta, koska sitä ei ollut. Thats it. Muistan olleeni hyvin ylpeä itsestäni, miten olinkaan keksinyt moisen suunnitelman.
Kun pääsin kotiin vilkaisin ensimmäisenä että olin pyyhkinyt suuni hyvin ja sitten koitin olla niin normaalisti kuin pystyn. Sanoin moikka ja sitten kerroin isille ettei sitä grillimaustetta ollut. Isä oli hieman pettynyt, mutta sanoi ettei voi sitten mitään ja että täytyy keksiä jotain muuta. Olin että jes, olen päässyt pälkähästä ja menin käymään vessassa kun ensin olin huutanut pihan poikki ystävilleni että olen takaisin kotona ja tulen jatkamaan leikkejä ihan pian.
Tultuani ulos vessasta olin täynnä riemua. Olin saanut jäätelön eikä kukaan tiennyt sitä. Laitoin kenkiä jalkaan ja muistan juokseeni meidän pihan poikki.. ja juuri kun olin katoamassa nurkan taakse, isi pyytää minua luokseen. En ajatellut mitä asiaa hänellä olisi, ajattelin lähinnä että no äkkiä käyn juttelemassa, kiire leikkimään oli kova. Menen isän luokse ja kysyn mitä asiaa hänellä on. Isä katsoo minua ja sanoo: missä rahat jotka annoin kauppaa varten on? FUCK!
Kysyin muistaakseni "mitä?" kerran, varmistaakseni mitä kuulin. Sitten tajusin sen.. eihän minulla ole enää mitään rahoja, tai ei ainakaan koko summaa. Kyllä sinne kauppaan melkein kaikki meni. Olin tosi huonona tässä vaiheessa ja yritin kelata jotain suunnitelmaa. Sitten vaan päätin luottaa onneen, otin kolikot taskusta ja pistin isin käteen. Ja lähdin juoksemaan pihasta. En ehtinyt kovin kauas kun kuulin isin sanovan nimeni. Isin ääni oli muuttunut siitä hetki sitten kuullusta "Noora, tulisitko käymään täällä" sävystä siihen "Noora, tänne. Nyt." sävyyn. Tiesin että kusessa ollaan ja pää painuksissa painelin isin luokse.
Siinä sitten kyseltiin mitä olin tehnyt, ja minä selitin koko homman. Istuin loppupäivän sisällä arestissa koska olin ollut epärehellinen. Muistan niin hyvin miten kovasti minua vitutti katsella ikkunasta kun tyyliin koko pihan lapset olivat leikkimässä ja minä olin sisällä. Pohtimassa, mikä kumma mestarisuunnitelmassani meni vikaan.
* * *
Millaisia lapsuuden kommelluksia sinulle on sattunut? :)
