Ostin tuota stevialla makeutettua suklaata muutaman levyn ja ajattelin testata sitä muffineissa. Siispä tein siskolleni sokerittomia ja jauhottomia muffineita pakastimeen odottamaan hänen paluutaan reissusta :) Omat makuhermoni tuntuvat vastustavan tätä maku-elämystä, kun ei maistu kunnolla makealta, vaikka hyviä näistä tuli. Terveellisen makuisia :D
Suklaamuffinit (sokeriton, jauhoton)
4 kananmunaa
½ dl steviaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
½ dl voisulaa
4 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia
80 g mantelijauhoa
1/2 dl kookosjauhoa
100g stevia-suklaata (tummaa) + hieman koristeeksi
Vatkaa munat ja stevia vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää vaahtoon. Lisää lopuksi joukkoon voisula johon on sulatettu suklaa. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia. Rouhi hieman lisää suklaata ja ripottele se uunista nostettujen muffinien päälle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karppaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste karppaus. Näytä kaikki tekstit
20.5.2013
28.4.2013
Karppaajan mustikkamuffinit
Olen jo pitkään ajatellut koittaa tehdä enemmän tai siis aloittaa tekemään erikoisruokavalio ruokia- ja leivonnaisia. Tykkään leipoa siskolleni, mutta hommaa vaikeuttaa se, ettei hän syö jauhoja eikä sokeria. Päätin sitten tänään ryhtyä tuumasta toimeen ja hetken internettiä selattuani löysin karppaajien muffini-ohjeen jota päätin soveltaen kokeilla.
Karppaajan mustikkamuffinit
4 kananmunaa
½ dl steviaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia
80 g mantelijauhoa
1/2 dl kookosjauhoa
2 dl mustikoita
½ dl juoksevaa margariinia
kuorrutukseen
maustamatonta tuorejuustoa
raastettua sitruunankuorta
steviaa maun mukaan
Vatkaa munat ja stevia vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja lisää vaahtoon. Lisää lopuksi joukkoon margariini ja mustikat. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 15 minuuttia.
Sekoita yhteen tuorejuusto, sitruunan kuori sekä stevia.
Kuorruta jäähtyneet muffinit.
Huom! Kun tein nämä ensimmäistä kertaa. niistä tuli NIIN ällöttävän rumia ettei uskoisi. Note to yourself: sekoita mustikat muffinitaikinaan varovasti, ÄLÄ sähkövatkaimella. Koska silloin saat sinertävän homeen värisiä leivoksia :D Siskoni kehui näitä hyviksi, joten älkää antako ulkonäön hämätä ;) Tässäpä vielä muistutus mimmosia niistä tuli. Tuohon postauksen oletuskuvaksi vaihdoin kyllä paremman kuvan, tosin siinä ei ole kuorrutetta.
| Ilman kuorrutetta |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)